Siirry pääsisältöön

Tavoitteenamme on tarjota rehellistä, rakkaudella valmistettua ruokaa, joka pohjautuu vankkaan ammattitaitoon. Vaikka monet käyttämämme tekniikat ja reseptit juontavat juurensa ranskalaiseen keittiöön, Savoyn suomalainen identiteetti näkyy kotimaisissa raaka-aineissa, joita hyödynnämme monipuolisesti aina porosta ja ravuista metsäsieniin ja -marjoihin.

Luova prosessimme nojaa raaka-aineisiin, ja menut suunnitellaan yhteistyössä keittiötiimin kesken. Helena Puolakka on tuonut Savoyn keittiöön runsaasti perinteistä keittotaitoa: lintujen ja riistan käsittelyä sekä klassisten herkkujen kuten ballotinen ja wellingtonin valmistusta. Niiden ohella annosten vaihtelevat ja eloisat värit sekä tiukasti sesonginmukaiset raaka-aineet määrittävät Savoyn 2020-luvun annoksia.


Viinilistamme perusta on aina ollut klassinen, mutta piristämme sitä esittelemällä kiehtovia pieniä ja nousevia tuottajia tai yllättäviä uusia alueita. Vaikka ytimessä on Eurooppa, etsimme helmiä myös muualta maailmasta. Esimerkiksi huippuluokan burgundien rinnalla tarjoamme erinomaisia ​​pinot noireja Oregonista.